INFO
Mikä on Fanilista?
Fanilista on jollekkin asialle tai esineelle perustettu lista johon kukin voi liittyä jos tykkää eli fanittaa sitä. Listalle ilmoittautuneet siis liittyvät periaatteessa samalla yhteisöön josta löydät saman asian fanittajia helposti.
Slash in Heart Fanilista on perustettu Slash in Heart sarjakuvalle ja johon liittyminen on täysin ilmaista ja vaivatonta. Listaan merkitään nimimerkki, sähköposti ja kotisivusi. Kaksi viimeisintä mainittua eivät ole pakollisia jos et vaikka satu omistamaan kotisivuja tai et halua julkistaa sähköposti osoitettasi. Kotisivut omistettuasi sinun tulee napata kuva Koodit osiosta ja linkittää se jonnekkin kotisivuillesi, ei kuitenkaan suoralinkittämällä.
Slash in Heart?
Kun Kiri niminen naaras koira on löytänyt kintereensä loukanneen uroskoiran Dontein, johtajansa alueelta sekä auttanut hänet kuntoon ei entiseen ollut enää paluuta, sillä Dontei onkin päättänyt jäädä alueelle vielä toviksi seikkailemaan jolloin naaraan ja uroksen tiet kohtaavat uudelleen. Kiri alkaa tehdä lähempää tuttavuutta Donteisiin, eikä Dontei pistä sitä asiaa lainkaan pahakseen, mutta uros jättää kertomatta todellisen luonteensa ja sen, että hän ei suinkaan ole eksynyt yksin alueelle. Hän ja neljä muuta urosta ovat tulleet suunnittelemaan kieroja, omia haluja täyttäviä juonia johon ei mahdu lähes ollenkaan myötätuntoa muita kohtaan. Sarjakuvan edetessä Dontei kuitenkin alkaa tuntea aivan uudenlaisia tuntemuksia joita ei oikein itsekään käsitä. Sarjakuvassa ilmenee välillä myös sivujuonia jotka sivuuttavat pääjuonen aina hetkellisesti. Lukemaan pääset Mielijohde sivustoni kautta.