Metal Blues
Ennen Mielijohdetta, sivusto tunnettiin Metal Blues nimellä. Tänne olen koonnut, jättänyt muistoksi niistä ajoista pienen infon, sekä myös vanhat Metal Bluesin aikaiset ulkoasut. Myös sivuston, kyseisellä nimellä voittamat palkinnot siirsin tänne.
Metal Blues aloitettiin 15.07.2007 aikoinaan Freewebsin sivutilalle. Myöhemmin tammikuussa 2008 se vaihtui omalle sivu tilalleen osoitteenaan http://www.rokkis.us. Nimi keksittiin ehkä ensimmäiselle pitkään ajatellulle sarjakuvaprojektille, jonka päähahmona olisi toiminut
Lucas -hahmoni. Koska Lucaksella oli rautajalat ja tarina olisi kertonut ajasta, jolloin hahmo sai ne, nimeksi keksin ensin Metal. Toki, siihen aikaan kun ideaa kehittelin, ennen Bluesiä, halusin nimestä Metal Blood, mutta vasta myöhemmin, minua kehotettiin se vaihtamaan, ihan siksi, että oli olemassa jo Steel Blood. Blood siis vaihtui Blues sanaan. Sarjakuvaprojekti tosin tyssäsi siihen, koska minulla oli taipumus tehdä pari sivua sarjakuvaa ja sitten mielenkiinto lopahti. Kuitenkin, sarjakuvannimi säilyi sivujeni nimenä ja myöhemmin sitten aloin tehdä Slash in Heart -sarjakuvaa. Tästä nimestä ei sitten enempää!
Pidin kauan Metal Blues nimestä, se oli muistona siitä, että sinä aikana rakkain hahmoni oli
Lucas, nykyään se on jo vaihtunut, mutta vielä tänäkin päivänä tuo nimi muistuttaa kaikesta mukavasta. Nyt vuonna 2010 kesällä, tarkemmin sanottuna 13.06.2010, kuitenkin päätin, että on aika siirtyä eteenpäin. Tarvitsen nimen, nimen joka ei ole näin teennäinen, joka kuvastaa enemmän sivustoa, joka kuvastaa enemmän minua. Haluan kuitenkin säilyttää Metal Blues -nimen muistona ja siksi ikuistin tämän osion täysin sille.
Palkintoja
Palkintoja joita Metal Blues on ajan mittaan voittanut. Suurin osa palkinnoista on Award palkintoja, mutta kyllä sieltä löytyy myös piirustuskilpailu palkintoja ynnä muita pikkupalkintoja.
Muiden Tekemät Buttonit
Metal Bluesin aikaan myös moni kävijä teki sivustolle buttoneita linkitykseen. Koska en halunnut heittää näitä minnekään bittiavaruuteen, koska olen ollut hyvin iloinen ja kiitollinen tekijöille, ne pääsivät muun sälän ohella tänne.
Aka-Chanilta
Cokikselta
Susip@jalta
Sussalta
Ulkoasut
Tänne olen kerännyt Metal Bluesissa joskus olleita ulkoasuja. Järjestys menee vanhemmasta nuorempaan eli alimpana löydät Metal Bluesin ensimmäiset ja myös vanhimmat ulkoasut ja ylimpänä näet uusimman.
Version 2.6
Nimi: New Green
Milloin (?): 14.05.2010 - 30.05.2010
Oma kommentti: Ulkoasun nimi tulee siitä, että keksin vihdoin tehdä vähän erilaisen ulkoasun mitä aikaisemmat ovat olleet nyt. Samanlainen valikko ja näin pois päin. Laatikkotyyli kylläkin säilyi. Olen taas alkanut vakavasti harkita Div ulkoasua, mutta en tiedä rohkenenko edes alkaa yrittämään, mutta keväthän on muutosten aikaa! Eihän sitä koskaan tiedä! Ulkoasussa esiintyy uusi tuttavuus Slash in Heartista, Piccolo. Ja luulen, että syy miksi valitsin sen tähän ulkoasuun oli se, että Piccolo on ylipirteä ilopillerri ja sellaista tähän kesän alkuun tarvitaan! Huomasin muuten, että vihreä sävy ei olekaan päässyt vähään aikaan sivuston ulkoasuihin. Monessa suhteessa mukavaa vaihtelua.
Version 2.5
Nimi: Cloudy
Milloin (?): 09.03.2010 - 14.05.2010
Oma kommentti: Minun piti vihdoin ja viimein tehdä ensimmäinen Div ulkoasuni, joka ei sitten käynytkään toteen sen vuoksi, että jänistin viime hetkillä ottaen vaivalla tehdyn ulkoasun pois sivuilta. Tein pari päivää sen jälkeen leiskalle korvikkeen, eli tämän ulkoasun. Tuttua ja turvallista. Kuvassa on muuten yksi uusimpia hahmojani, Eternal.
Version 2.4
Nimi: Eternal Night
Milloin (?): 27.10.2009 - 09.03.2010
Oma kommentti: Edellinen ulkoasu ei saanutkaan olla kovin pitkään. Syynä se, että yksinkertaisesti se ei enää näyttänyt silmääni hyvältä ja halusin vähän tummempaa. Innostuin tässä jokin aika sitten Jason nimisestä hahmostani, jonka olen keksinyt ainakin yli vuosi sitten ja halusinpa sitten antaa hänelle tähtihetkensä tässä uudessa ulkoasussa. Itse pidän tästä, kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta minua arveluttaa, näyttääkö jotkut koneet ulkoasun vähän liiankin tummana. Se on aina huono puoli näissä tummissa leiskoissa.
Version 2.3
Nimi: Frost
Milloin (?): 07.10.2009 - 27.10.2009
Oma kommentti: Ihan kiva ulkoasu verrattuna siihen, kuinka vähässä ajassa sain tämän tehtyä. Oikeastaan se muuttui paremaksi vasta sitten kun lisäisin kuvaan kohinaa. Kaiken ydin kai oli siinä, että miellyin sitten kuvaan. Joka tapauksessa kuvan pitäisi esittää hallaista maisemaa.
Version 2.2
Nimi: Sunrise
Milloin (?): 06.07.2009 - 07.10.2009
Oma kommentti: Alkaako minulta todellakin ideat loppua, kun nykyään nämä ulkoasut on niin samanlaisia? Tänä kesänä eikä itseasiassa tänä vuonne ole muuten nähty yhtään vihreää ulkoasua, eikä tämäkään ole sellainen. Se on näköjään vaihtunut ruskean puolelle. Suosin muutenkin tämmöisiä näppäriä, yksinkertaisia leiskoja. Itse ole ntyytyväinen, sillä järki meinasi lähteä kun yritin sommitella ulkoasun kuvaanoiden laatikoiden kanssa. Ulkoasukuvaan hahmoksi valitsin Shigeru nimisen hahmoni, joka on muuten esiintynyt joskus aikaisemminkin Metal Bluesin ulkoasussa.
Version 2.1
Nimi: Forest Land
Milloin (?): 25.04.2009 - 06.07.2009
Oma kommentti: Tämä on ihan onnistunut ja kiva ulkoasu. En osaa oikein kunnolla piirtää metsikköä, joten tämä oli oivaa harjoittelua. Olin myös tohkeissani kun sain piirtopöydän takaisin, mikä antoi lisä motivaatiota leiskan tekemiseen.
Version 2.0
Nimi: Spring
Milloin (?): 04.04.2009 - 25.04.2009
Oma kommentti: Tätä minun normaalia ulkoasu repliikkiä tämä kyllä jälleen muistuttaa. Tykkäsin edellisen ulkoasun linkkilaatikosta, että päätin säästää sen vielä tähänkin ulkoasuun. Kuva taasen tuossa sen vieressä on hirmu yksinkertainen. Eri sävyjä toki löytyy mikä on ehkä yksi positiivinen puoli kuvassa. Kuvassahan esiintyy Kiri, Slash in Heart sarjakuvastani.
Version 1.9
Nimi: Journey in White
Milloin (?): 30.12.2008 - 04.04.2009
Oma kommentti: Viimeinen ulkoasu vuodelta 2008. Toteutetuksessa on käytetty piirtopöytää Paint ohjelman kera. En sanoisi kuitenkaan yksinkertaiseksi vaikka se pikselitaidetta onkin. Tykkään vaaleista sävyistä ja nimi sopii mielestäni kuin voinappi silmään. Ulkoasussa esiintyvä hahmo on nimeltään Dara. Tällainen ulkoasu on ollut jo kauan mielessäni ja sain sen vihdoin toteutettua. Ulkoasun koodauskin muuttui hieman sillä valikko on erilainen kuin yleensä. Olen hirveän arka kokeilemaan uusia juttuja vaikka koodaustaitoni karttuisikin. Itseasiassa hyvin arka.
Version 1.8
Nimi: Covering of Snow
Milloin (?): 22.11.2008 - 30.12.2008
Oma kommentti: Tämä ulkoasu on talvisessa maisemassaan mieleeni. En tykkää piirtää talvisia taustoja kun en ole oikein hyvä niitä tekemään, mutta kerrankin sain sen jotenkin onnistumaan. Ulkoasun hahmoksi valitsin oman hahmoni Roin. Pidän myös ulkoasun tunnelmallisuudesta ja sävyistä jotka olen kerrankin saanut valittua oikein. Ei ole vielä tultu sanomaan, että se olisi liian tumma, vaalea tai iso.
Version 1.7
Nimi: Frost Night
Milloin (?): 21.10.2008 - 22.11.2008
Oma kommentti: Yksinkertainen ja näppärä kuvailisi tätä ulkoasua parhaiten. Jouduin muokkaamaan aika lailla taustoja ja värejä, jotta se näkyi tarpeeksi vaaleana myös sellaisilla näytöillä jotka tummentavat hirmuisesti. Olen aina olltu aikeissani tehdä ulkoasun Kiristä ja Donteista, mutta aina se on jäänyt. Jote nyt oli hyvä aika heidänkin päästä esiintymään yhdessä. Ulkoasuhan kuvaa hallaa joten toivottavasti tämä nyt edes vähän siltä vaikuttaa.
Version 1.6
Nimi: Autumnal Evening
Milloin (?): 12.10.2008 - 21.10.2008
Oma kommentti: Pitkästä aikaa jotain valoisaa. Ja eipä ruskeaakaan sävyä oikein usein näy sivuston ulkoasuissa. Tämä kuvaa siis syksyä. Jos sitä ei muuten huoma niin ainakin nimestä. Halusin myös tehdä pentuhahmon kuvaan ja kauan mietittyäni päätin valita uhriksi Kirin. Myöhemmin kyllä hoksasin, että Kirin vasen tassu on aika iso, mutta en pidä sitä isonä virheenä, sillä niitä minulla on ollut suurempiakin.
Version 1.5
Nimi: In Dream World
Milloin (?): 09.10.2008 - 12.10.2008
Oma kommentti: Ulkoasu korvasi edellisen hyvin nopeasti. Ei sen takia, että entinen olisi ollut mielestäni huono, mutta kuten jo sanoin se näytti aivan liian tummalta joillakin näytöillä. Tämä on yksi tosi nopeasti tehdyistä ulkoasuistani, mutta en sanoisi, että se on pahan näköinen. Tykkään itse asiassa tästä. Se sai nimekseen Uni Maailmassa (In Dream World), koska minusta kuva on unen omainen. Hahmo tosin on jo kertaalleen nähty aikaisemmassa ulkoasussa, mutta se ei minua haittaa, koska pidän Samvaisista. Ja tämä ulkoasu on todella paljon erilainen edellisiin verrattuna.
Version 1.4
Nimi: In The Moonlight
Milloin (?): 05.10.2008 - 09.10.2008
Oma kommentti: Tätä työstäessä meinasi ainakin kaksi kertaa mennä hermot, mutta tulihan se lopulta valmiiksi. Tykkäänkin siitä ihan. Onhan se hieman vaihtelua edellisiin, mutta ei paljoa. Ja vihreä toimii tässäkin isona osana. En kai osaa tehdä muunvärisiä ulkoasuja. Minua vain harmittaa, että Defoun ja Brandonin etukoivet koskettaa ulkoasukuvan alarajaa ihan liiaksi. Ulkoasun kesto jäi todella lyhyeksi sen, sillä se näyki liian tummana, lähes mustana eri tietokoneiden näytöillä.
Version 1.3
Nimi: Space
Milloin (?): 26.08.2008 - 05.10.2008
Oma kommentti: Innostuin kokeilemaan erilaisia brusheja Photoshopilla ja tämä avaruus teema vei koko käden. Ulkoasussa esiintyvä hahmo on nimeltään Samvais. Yksi parhaimmista keksimistäni vaikka ulkonäkö on perus valkoisen koiran. Luonne puhuu taas puolestaan.
Version 1.2
Nimi: Synchronized Traffic Lights
Milloin (?): 08.07.2008 - 26.08.2008
Oma kommentti: Vihreää energiaa taas vaihteeksi. Tavallaan pidän tästä, mutta tavallaan se on myös hirmu yksinkertainen. Tykkään itse yksinkertaisesta ja simppelistä, mutta tykkäävätkö kaikki? Nimi tarkoittaa "vihreää aaltoa" enkä ole edes varma sopiiko se tähän, mutta itse miellyin nimeen. Tämä on yksi niistä ulkoasuista jonka olen tehnyt Photoshopilla. Hahmolla tuossa ei ole oikeastaan nimeä, mutta se muistuttaa Slash in Heart sarjakuvan Chantaliaa, että se voisi olla vaikka se. Muuta kommentoitavaa minulla tähän ei taida ollakkaan.
Version 1.1
Nimi: Evening Sunset
Milloin (?): 25.06.2008 - 08.07.2008
Oma kommentti: Painttia jälleen käytetty ja maisema sopii siihen mielestäni täydellisesti! Jouduin vaihtamaan uuteen ulkoasuun jo näinkin pian, koska navigointiin tuli muutosta. Saan kiitttää tämän ulkoasun ideasta myös Akakazea joka ehdotteli voisinko tehdä ulkoasun Ricosta, Donteista ja Kiristä. Ja koska ulkoasun piti jokatapauksessa vaihtua ja idea oli mielestäni loistokas tein tämän. Omistan tämän ulkoasun Akakazelle.
Version 1.0
Nimi: Emptiness
Milloin (?): 12.06.2008 - 25.06.2008
Oma kommentti: Joko ulkoasu vaihtui? Edellinen ei tosiaankaan saanut olla oikein pitkään, mutta ei kai se nyt niin vakavaa ole. Paintilla olen jälleen hahmon kuvaan tehnyt ja tausta on valokuvattu. Ulkoasussa esiintyykin eräs ihan omista random hahmoistani, nimeltään Shigeru. Ulkoasu on kokonaisuudessaan aika hyvä, mutta todella tyhjyyttä ja ankeutta herättävä.
Version 0.9
Nimi: Green Day
Milloin (?): 23.05.2008 - 12.06.2008
Oma kommentti: Vihdoin jotain kesäistä! Uusi ulkoasu saman kuun puolella, mutta mielestäni näin kesänalkuun sopi kuitenkin vähän värikkäämpi. Itse tykkäsin vanhasta ja tykkään tästä uudestakin ulkoasusta. Ulkoasun koira ei tällä kertaa liitykkään mihinkään erikoiseen vaan se on ihan nopeasti päänsopukoistani keksitty hahmo. En ole koskaan tykännyt Paint varjostuksistani, mutta tämä on ihan onnistunut ja tykkään. Taustan tein Photoshopilla.
Version 0.8
Nimi: Glance Far Away
Milloin (?): 07.05.2008 - 23.05.2008
Oma kommentti: Paintilla yksinkertaisesti ja ihan onnistuneesti tehty ulkoasu. Toisaalta ulkoasun hahmo olisi voinut olla toinen, sillä Kiri on tämän jälkeen ollut jo kahdesti peräkkäin ulkoasussa. Se johtunee siitä, että tykkään piirtää kyseistä hahmoa erittäin paljon. Koodaus muuttui ja tämänkertainen koodaus onkin ihan itse tekemäni, ei enää ulkoasusivustoilta otettu. Värit ovat erittäin tummat joissain paikoin, eikä sovi oikein kesään, mutta olihan tuo edellinen ulkoasu jo kirkas väriltään joten kokeilin ensimmäistä kertaa Metal Bluesin historiassa tummaa ulkoasua.
Version 0.7
Nimi: Metsän Laidalla
Milloin (?): 30.03.2008 - 07.05.2008
Oma kommentti: Samankaltainen ulkoasuhan tämä on kuin edellinen, photoshopilla vain tehty. Tykkäsin HTML-koodista sen verran paljon, että halusin käyttää sitä myös toiseen ulkoasuun. Ei tässä oikein paljon muuta kommentoitavaa ole. Ulkoasu muistuttaa itseasiassa aika paljon erään toisen sivuston ulkoasua, mutta hoksasin sen vasta liian myöhään joten toivon, että ymmärtäisitte tämän kerran.
Version 0.6
Nimi: Winter Day
Milloin (?): 06.03.2008 - 30.03.2008
Oma kommentti: Tämä ulkoasu on yksi parhaimmistani! Tykkään siitä todella, sillä sain mielestäni värit sommiteltua hyvin kuvaan. Ulkoasun hahmona esiintyy tällä kertaa omista hahmoistani kaikkein rakkain, Shua. Löytyykö yhdennäköisyyttä erääseen toiseen hahmoon, jonka olette nähneet näillä sivuilla? Eli Shua on Slash in Heart - sarjakuvassa esiintyvän Dontein (viime ulkoasussa) poika.
Version 0.5
Nimi: Dontei
Milloin (?): 03.02.2008 - 06.03.2008
Oma kommentti: Tämän hamon te varmasti jo tunnettekin jos olette vähääkään seurannut Slash in Heart - sarjakuvaa. Donteihan se siinä! Tämä ulkoasu on tavallaan erikoinen, sillä nythän on vielä talvi eikä ulkoasussa näy lunta hiutaleen hiventäkään, mutta se ei varmastikkaan haittaa.
Version 0.4
Nimi: Night Migration
Milloin (?): 25.12.2007 - 03.02.2008
Oma kommentti: Mieleni teki tehdä jotain yksinkertaisempaa joten tein ulkoasun pelkästään normilla Paintilla. Tykkään tästä ihan sillä lumi on mielestäni onnistunut hyvin. Koiran tassut ovat ehkä vähän vinksahtaneet ja silmä olisi ehkä ollut kiva lisäys, mutta en saanut sitä laitettua oikealle kohdalle joten unohdin koko homman.
Version 0.3
Nimi: Cold Morning
Milloin (?): 01.12.2007 - 25.12.2007
Oma kommentti: Henkilö kohtaisesti tykkään tästä erittäin paljon. Ulkoasussa näkyvä koira on ensimmäisen sarjakuvani ensimmäinen hahmo Rocky. Mietin kenen kuva ulkoasua voisi koristaa ja sitten ajattelin, että pitäisihän ensimmäisen hahmon saada vähän kunniaa.
Version 0.2
Nimi: Frost
Milloin (?): 03.11.2007 - 01.12.2007
Oma kommentti: Nopeasti tehty. Oli vähän inspiraatio kadoksissa, mutta olin päättänyt, että uusi ulkoasu oli tehtävä. Tämmöinen tuli. Ulkoasun kuva on ollut jo aikasemmin galleriassa joten ulkoasussa ei ole mielestäni mitään hohtoa. Kyllästyinkin tähän aika nopeasti.
Version 0.1
Nimi: Brilliant Colors Of Fall Foliage
Milloin(?): Elokuussa 2007 - 03.11.2007
Oma kommentti: Ihan OK ulkoasu minusta. Tykkään erityisesti tuosta yläkuvasta joka onkin ulkassa itse se pää joka herättää huomiota. Sinänsä kun ajattelen en tykkää ulkoasun oikealla alareunassa olevista lehdistä jotka ovat mielestäni liian räikeitä. Miksiköhän niistä sitten noin kirkkaita tein?